Lahtokohtanahan oli siis se, etta meikalainen ei ole elamansa aikana matkustellut juuri lainkaan. Olen lentanyt yhden ainokaisen kerran ulkomaille ja siitakin on yli 20 vuotta. Kohteena Kanarian saaret. Silloinkin tulin koneessa hieman huonovointiseksi ja koko matka meni vessanponttoa halaillessa. Plus etta korvissa tuntui silta kuin joku olisi yrittanyt tunkea sukkapuikkoa sinne ja en kuullut varmaan puoleen viikoon mitaan. Siita on jaanytkin mukava pieni kammo lentamista kohtaan. 

Toisekseen en ole koskaan matkustanut yksin ja nyt piti suoriutua omin voimin Helsingista Hong Kongin kautta Ho Chi Minh Cityyn Vietnamiin. Pienena jannitys momenttina tahan lisattakoon, etta vaihtoaikaa oli ruhtinaallinen tunti ja mielessa kaikkien kauhukertomukset siita mita kaikkea mahdollista ja mahdotonta voikaan tapahtua.( Peltoselle vaan tiedoksi, etta Hong Kongin kentta ei ollut yhtaan sekava.)

Tasta nain runsaasta matkustusharrastuksesta johtuen allekirjoittaneella ei ollut ennen lahtoa mitaan hajua ja kasitysta  siita miten lentokentalla toimitaan ja varsinkin miten se koneen vaihtaminen oikein tapahtuu. Tassa olisi ollut aineksia katastrofiin, mutta en onnistunut sekoilemaan yhtaan. Kaikki meni allistyttavan hyvin. No, sen verran sahlasin etta huomasin lentokentalle lahtiessani unohtaneeni kampan ja tyohuoneen avaimet taskuuni. Eihan siina auttanut kun hypata bussista ulos ja halyyttaa sisko-kulta paikalle. Oli kuulemma aika tyytyvainen paastessaan minusta vihdoinkin eroon. Ilmeisesti ei jaksanut enaa kuunnella matkahopinoita ja sita kattella janskaamista.

Jannitys lakkasi samantien kun paasin lentokentalle. Vieteri ei kiristynyt edes silloinkaan kun tajusin koneen olevan 20 minuuttia myohassa.Silla hetkella se oli yhdentekevaa. Paaasia etta olin lahtenyt.

Koneessa odotti mukava yllatys. Jostain syysta olin saaut paikan ns. paremmista piireista. Silloin en sita edes tajunnut. Ajattelin vain etta onpas matkustusmukavuus parantunut huimasti 20 vuodessa. Tilaa oli kuin pienessa kylassa. Penkkia pystyi veivaamaan mihin asentoon tahansa ja lepuuttamaan vaakatasossa jalat suorina. Peitto ja tyynykin ilmestyi jostain mika teki loikoilun todella mukavaksi. Nenan edessa iso tv mista ehdin tuijottamaan melkein nelja leffaa ennen perille paasya. Plus etta tarjoilu pelasi mallikkaasti. Olin aivan onneni kukkulolla, nainko ihanaa tama matkustaminen on. Karu totuus kylla paljastui kun tuli aika vaihtaa konetta. Lennolla Saigoniin istuttiin tiiviisti kylki kyljessa.

Joka vuosi onnistun tulemaan kipeaksi samantien kun joululoma alkaa. Niin kavi nytkin. Kuin napista painamalla kuume ja flunssa iski kimppuun samantien koneeseen astuessani. (Mista se ruumis voi tietaa noin nopsaa etta nyt se loma on alkanut?) Saigoniin paastessa olo oli jo aika rahjanen. Nyt olen paassyt siita eroon, mutta matkakumppani on vuorostaan kipeana. Varmaan iloinen siita etta liityin seuraan. Pitikin tulla suomesta asti tartuttamaan...